Tervehdys arvoisat kolleegat! Pahoittelen pitkää hiljaisuuttani, mutta siihen on syynsä. Paljon on nimittäin sattunut ja tapahtunut viime aikoina. Edellisessä uutiskirjeessä kerrotun ikävän väärinkäsityksen seurauksena arvon tohtorinnanne vietti tovin Ylä-Myrmyttilän kunnanvankilassa tiilepäitä lukien. Ei todellakaan kunnioitetun tutkijattaren arvoisaa elämää, saati kunnioitusta tieteellistä koskemattomutta kohtaan, sanon minä! Elämäni kauheimmat kaksi päivää. Niitä tiiliä oli muuten 135287,4.
 |
| Ei todellakaan tutkijan elämää! |
Onneksi vankilan postikuljetuksen tuomaan täytekaakkuun oli jonkin käsittämättömän yhteensattuman seurauksena päätynyt ihan oikea viila, jonka avulla näppärästi lyhensin vääryydellä saamaani tuomiota. Olisinhan toki kärsinyt jäljellä olleet kolme tuntia kuten nainen, mutta täytekaakun sisällä ollut viila oli kääritty lappuun, jossa kerrottiin tutkijakollegioni starttaavan vaaroja uhmaavalle matkalle kohti mystistä itä-napaa!
 |
| Onnistuneen pakomatkan takaa mainio sala-asu! |
Aikalematta säntäsin siis matkaan kohti itää! Säästääkseni teitä suunnattoman pitkiltä ja kauhistuttavilta matkakuvauksilta, kerron vain matkan olleen täynnä oveluutta vaativia vaaran paikkoja ja lukuisia suuren veden ylityksiä.
Matkani edetessä ja voimieni ehtyessä aloin huolestua koordinaationi oikeellisuudesta, sillä en nähnyt merkkiäkään Löytäjä-kolleegiosta. Jatkoin kuitenkin taivallustani, sillä kyllähän tällainen harrastajajeoloogi nyt kompassia osaa käyttää! Isoin nuoli osoittaa aina etelään, helppoa!
Urhean matkantekoni kolmantenakymmenentenäkahtenatoista päivänä valtaisa lumimyrsky pakotti minut etsimään suojaa kohdalle osuneesta luolastosta. Myrskyn tuivertaessa ulkona, vietin retriitissäni tunteja, jotka tuntuivat venyvän vuosien mittaisiksi. Viidennen tunnin sarastaessa jouduin nöyränä myöntämään, että myrskyn mellastuksessa olin täysin menettänyt suuntavaistoni, eikä minulla ollut aavistustakaan sijainnistani. Kompassini etelä-nuoli tuntui vain pyörivän vallattomana ympyrää. Rommivarastoni huvetessa alkoivat myös voimani auttamattomasti ehtyä, eikä tuo kirottu mysky näyttänyt merkkejä laantumisesta, joten tein urhean päätöksen lähteä tutkimaan luolastoa syvemmälle. Ehkä sieltä löytyisi ulospääsy...?
Viimeinen rommipullo tiukasti kainalossani huojuin (voimieni ehtymisen vuoksi, tietenkin) pitkin luolastoa, joka hämmästyttävästi näytti kovin rakennetun oloiselta. Edetessäni luolaston ytimeen oli viimeinen ripe rommistani kulunut loppuun ja kulkuni eteni enää vain ryömimisvauhtia. Muistikuvani ovat hieman hatarat tutkimusmatkani yksityiskohdista, sillä olivathan voimani jo kovin huvenneet, mutta muistelen saapuneeni saliin, jonka keskellä oli paasi, jolle oli asetettu juoma-astia. Perin kummallista, jos minulta kysytään. Ja mikä oudointa, juoma-astian vieressä seisoskeli yhdestä kolmeen sangen eriskummallisiin asuihin sonnustautunutta miestä! Mutta mitä lieneekään juoma-astiassa? Olisikohan se...rommia?!?
 |
| Kätevä tapa kiinnittää henkilön huomio toisaalle. |
 |
| Taiteellinen tulkinta löytämästäni juoma-astiasta. |
Normaalistihan en tietenkään anastaisi toisten omaisuutta, mutta korventava jano ei tunne lakia, joten taitavasti näppärän pienen ruutipanoksen avulla kiinnitin miehen(miesten?) huomion toisaalle, hiippailin astian luo, kaappasin sen itselleni ja ketterästi loikin kauemmas luolaston suojaan nautiskelemaan juomasta. Mutta phyi! Ei se ollutkaan rommia ollenkaan! Jotain outoa lientä! Yäk! Mutta kovin virkistävää se oli. Ihan tunsin nuorentuneeni vuosia ja matkavoipuneisuuskin katosi - mahtavaa! Mutta kauhistus, sillä samalla hetkellä suuntavaistonikin palasi ja ymmärsin matkanneeni aivan väärään suuntaan! Eikun kiiruusti kohti itää, sitä toista itää...
 |
